Sarjan ensimmäinen osakaan ei ollut maineensa arvoinen, ja jatko-osille tyypillisesti tämä toinen osa ei yltänyt edes hipaisemaan ensimmäisen osan jättämää rimaa. Jos kirjan nimi on Rosa & Björk, miksi siskojen tarinasta kerrottiin tässä kirjassa paljon vähemmän kuin ensimmäisessä osassa? En myöskään pitänyt kerrontatavasta, jossa lukija oli askeleen edellä Hilduria: en halua, että asiat annetaan minulle tarjottimella, vaan haluaisin että ne valkenevat minulle samaa tahtia päähenkilön kanssa. Homoseksuaalisuuden käyttö "juonipaljastuksena" tuntui niin kuluneelta jutulta jo ensimmäisellä kerralla, miksi sitä piti vielä käyttää kahdesti samassa tarinassa? Kirjan murhatapaus oli myös todella tylsä ja ennalta-arvattava, eivätkä päähenkilöiden henkilökohtaisen elämän tapahtumat kiinnostaneet minua (siskoja lukuun ottamatta) pätkän vertaa, koska hahmoista on tehty niin yksiulotteisia, ettei heissä oikein ole mitään mistä
kiinnostua. Satu Rämön kannattaisi kokeilla lastenkirjallisuutta, siellä tämä rautalangasta vääntävä kirjoitustyyli ei ehkä pilaisi mysteeriä lukijalta. Jos nimestä päätellen sarjan seuraava osa paneutuu Jakobin huoltajuussotkuihin, en varmaankaan tule lukemaan enää kolmatta osaa — Lenan hahmossa ei ole mitään muuta kuin ärsyttävä stereotyyppi, ja toisaalta Jakobin väitetyissä vihanhallintaongelmissa on ainakin ripaus totuutta, jos hän edelleenkin voi naisystävänsä seurassa lyödä nyrkkinsä seinästä läpi (eikä tätä noteerata kirjassa mitenkään).